Traaginen ja surullinen päivä – mutta ei oikeastaan mitään yllättävää
Tiedämme ja tiesimme, että demokratia perustuu muutamaan yksinkertaiseen sääntöön: että yhteiskunnallinen valta on tavallaan aina väliaikaista tai väliaikaisesti lainassa, että demokraattisten vaalien kautta valtaan nousseet ovat vastuussa teoistaan ja että he luovuttavat rauhanomaisesti valta-asemansa sekä ovat mukana helpottamassa poliittisen ja sosiaalisen vastuun siirtämisessä seuraavalle laillisesti ja demokraattisesti voittaneelle. Demokraattisen järjestelmän perustana on myös se, että […]
Torvalds jatkaa koordinaattorina EU-parlamentin ympäristövaliokunnassa
– Olen tietysti erittäin iloinen poliittisen ryhmäni pitkään jatkuvasta luottamuksesta. Jatkan myös innolla työskentelyä sen eteen, että Renew Europe tekisi mahdollisimman johdonmukaista ja hyvää työtä ympäristövaliokunnan valmistelemissa hyvin monitahoisissa ja tärkeissä lakiehdotuksissa tulevina vuosina, Torvalds sanoo. Valiokuntien koordinaattorit toimivat poliittisten ryhmiensä edustajina. Torvaldsin tapauksessa tämä tarkoittaa, että hän johtaa puhetta ja jakaa vastuita keskustaliberaalin Renew Europen puolesta ympäristövaliokunnassa. Torvalds on toiminut koordinaattorina nykyisen toimikauden alusta vuodesta […]
Neljä kysymystä vuodesta 2022
Torvalds: Uusiutuvan energian direktiivin on toimittava määrätietoisen eurooppalaisen energiasiirtymän puolesta
– Tämä ensimmäinen ehdotus on tasapainoinen kompromissi. Kuten politiikassa yleensäkin, valmistelutyössä on kuunneltu mahdollisimman monia sidosryhmiä ja asiantuntijoita, jonka pohjalta olen pyrkinyt kompromissiin, jonka kanssa enemmistö toivottavasti voisi elää, Torvalds sanoo. Torvaldsin ehdotus huomioi sekä biologisen monimuotoisuuden suojelun lisäämisen että toimivan teollisuuden tarpeet osana vihreää siirtymää. Myös EU:n roolia lainsäätäjänä on korostettu. – Emme vielä […]
EU:n pohjoisimpien maiden mepit: Talvimerenkulun lisäkustannukset vihreän siirtymän seurauksena kohtuuttomia
Tätä mieltä ovat 17 europarlamentaarikkoa Suomesta, Ruotsista ja Virosta, mukaan lukien Nils Torvalds (RKP / Renew). Mepit ovat ilmaisseet huolensa kirjeessä, joka lähetettiin tiistaina Euroopan komission puheenjohtajalle Ursula Von der Leyenille, varapuheenjohtaja Frans Timmermansille sekä komissaareille Thierry Bretonille, Kadri Simsonille ja Adina Văleanille. – Euroopan pohjoisimmilta, ja samalla tuonti- ja vientiriippuvaisilta mailta, ei voida vaatia kohtuuttomia summia muihin EU:n jäsenmaihin verrattuna, toimivan talouden […]
COP26: EU:n rooli ja maailmanlaajuisten korotettujen sitoumuksien tarve
Vaikka minut nimettiinkin Euroopan parlamentin delegaatioon Glasgow’n ilmastokokoukseen, tärkein osa siihen liittyvästä työstäni oli jo tehtynä ennen itse kokousta. Olin nimittäin mukana varjoneuvottelijana alustamassa Euroopan parlamentin päätöslauselmaa COP26:sta, jolla tuotiin esille EU:n johtava rooli ilmastotalkoissa odotusarvolla, että EU:n esimerkki kantaisi myös muut suuret taloudet vahvemmin mukaan talkoisiin. Päätöslauselmassa nostettiin esille erityisesti Pariisin sopimuksen tärkeys ja […]
Toimivalta ryömii yhä kauemmas EU-jäsenmaiden ulottuvilta
KASVAVAT globaalit, taloudelliset ja ilmastoon liittyvät ongelmat ovat kärjistäneet Euroopan unionissa valtataistelua, jossa jäsenmaat joutuvat ahtaalle oman saamattomuutensa tähden. Valtataistelulla on pitkät perinteet. Samalla se varjostaa EU:n tulevaisuutta. Unionin laajentuessa viime vuosikymmeninä vanhat jäsenmaat toivat esille huolensa yhteisön mahdollisesti muuttuvasta dynamiikasta. Kokouksissa esiin nousi vaatimuksia toissijaisuus- eli läheisyysperiaatteen ja suhteellisuusperiaatteen voimistamisesta. Tässä pohdinnassa keskusteltiin vakavasti ”ryömivästä […]
Karkaako Euroopan tulevaisuuskonferenssin mopo?

Miksi? Edellisellä kerralla eli konventin aikaan (2002–2003) mopo karkasi. Konventtiin eli valmistelukuntaan tuli ihmisiä mitä erilaisemmilta tahoilta. Oli vanhoja kehäkettuja ja kiinnostuneita amatöörejä. Pintapuolisesti kaikki näytti hyvin avoimelta ja demokraattiselta. Todellisuudessa paljon oli juntattu ja isot taustakoneistot jylläsivät. Loppujen lopuksi päätökset tehtiin Giscard d’Estaingin johtamassa puheenjohtajistossa, mistä myös syntyi pieni kriisinpoikanen. Tästä syystä oli melkein […]
Torvalds unionin tila -puheesta: Kehu on hyvästä, omakehu ei
– Puhe antoi ymmärtää, että EU olisi onnistunut kaikessa koko ajan. Näin ei ole. Torvalds haluaa varoittaa tavasta, jolla komission puheenjohtaja alleviivasi unionin roolia tulevaisuudessa. – Olen von der Leyenin kanssa samaa mieltä siitä, että tarvitsemme aktiivisen EU:n kaikissa niissä asioissa, jotka hän nosti esille puheessaan. Samalla on kuitenkin tärkeää varmistaa, että aktiivisesta EU:sta ei […]
Euroopan parlamentti ottaa suuria askeleita ilmaston puolesta – Torvalds tyytyväinen kesäpaketin vastuunjaon lopputuloksiin
Renew Europe, joka on parlamentin kolmanneksi suurin poliittinen ryhmä, sai päävastuun henkilö- ja kuorma-autojen hiilidioksidipäästöstandardeja koskevasta säätelystä sekä uusiutuvan energian direktiiviä ja tekoälysäätelyä koskevista ympäristövaliokunnan lausunnoista. Nils Torvalds (RKP/Renew), ryhmän koordinaattorina ympäristövaliokunnassa, on tyytyväinen Renew Europen saamaan vastuuseen ja näkee jaon lopputuloksen myös muutoin positiivisena. – Nyt sovittu lakipakettien jako antaa hyvät edellytykset yhteistyölle yli […]