Euroopan parlamentissa on huomattavissa jännitteitä lähestyessämme heinäkuun 14. päivää. Kuten tiedämme, tämä on Ranskan kansallispäivä, jota vietetään Bastiljin valtauksen muistoksi, ja tietysti parlamentin jännitteillä on myös ranskalainen muunnos.
Ranskan aluevaalien tulos viittaa pahimmassa tapauksessa siihen, että näemme uuden poliittisen mullistuksen. Kaikki, mitä Ranskan mepit tekevät parlamentissa tästä lähtien, liittyy tavalla tai toisella maan presidentinvaaleihin. Muutkin tulevat vaalit, ehkä ennen kaikkea Saksan, vaikuttavat parlamentin päätöksentekoprosesseihin.
14. heinäkuuta on myös päivä, jolloin komissio esittelee vihreää kehitystä koskevan lainsäädäntöpaketin. Tällä hetkellä näyttää, että paketti koostuisi 12 lainsäädäntöehdotuksesta, jotka yhdessä muotoilevat sekä Euroopan teollisuuspolitiikkaa että ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa uudestaan.
Kulissien takana käydään intensiivisiä neuvotteluja, millä tavalla päävastuu paketin eri osista jaetaan poliittisten ryhmien kesken parlamenttikäsittelyä varten.
Keskustelu ei ole mitenkään vähäpätöinen, koska jäsenmaissa on aika erilaisia teollisuusrakenteita. Tämän lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutukset ja biologinen monimuotoisuus näyttäytyy hyvin eri tavalla eri maissa. Tässä mielessä lakipaketin jakamisessa on myös kyse kansallisista eduista, eikä Suomi ole siinä poikkeus.
Ei ole myöskään salaisuus, mitkä lakiesitykset ovat Suomelle erityisen tärkeitä. Maankäyttöön liittyvät muutokset ovat keskiössä. Tätä osaa paketista kutsutaan EU-jargonilla lulucf:ksi. Se koskee meidän osaltamme lähinnä metsää ja metsän käyttöä.
Toinen meille erittäin kiinnostava lakiesitys on uusiutuvia energialähteitä koskeva direktiivi. Tätä varten käytetään lyhennettä Red II+ tai III, vähän riippuen siitä, aiotaanko direktiiviä vain vähän päivittää vai kirjoittaa uudelleen. Näiden lisäksi tulossa on ehdotus uudeksi metsästrategiaksi.
Näissä lakiesityksissä on ainakin kolme yhteistä nimittäjää.
Euroopan on luotava ilmastoystävällinen hyvinvointitalous. Ilman sitä emme pysty vastaamaan sosiaalisiin haasteisiimme, jotka puolestaan vaikuttavat demokraattiseen järjestelmäämme. Mitä enemmän vanhoja rakenteita hajoaa, joka on osittain välttämätöntä, sitä enemmän paineita syntyy yhteiskunnan sosiaalisiin rakenteisiin. Jos rakenteet ovat heikkoja tulokset voivat olla hätkähdyttäviä.
Haaste koskee kaikkia jäsenmaita, mutta Suomella ja muilla pohjoismaisilla hyvinvointivaltioilla on keskivertoa paremmat edellytykset onnistua.
Lisäksi Euroopan on omalta osaltaan varmistettava, että planeettamme tarvitsemia hiilinieluja on myös senkin jälkeen, kun olemme saavuttaneet ilmastoneutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. EU:n tulee kuitenkin pystyä jakamaan tähän liittyvät velvollisuudet oikeudenmukaisesti ja omistusoikeutta loukkaamatta. Uhkana on, että Pohjolan metsävarat sosialisoidaan vähemmän kunniahimoisten jäsenmaiden tarpeisiin.
Myös Euroopan biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuu vakavia paineita – puhumattakaan maailmanlaajuisesta biologisesta monimuotoisuudesta, mutta paine ei ole sama kaikissa jäsenvaltioissa.
Boreaalinen biologinen monimuotoisuus on muita kestävämpi, johtuen tosiseikasta, jonka ymmärtämisestä voimme kiittää Charles Darwinia. Biologinen monimuotoisuus kehittyy ajassa, eikä se ole meidän pohjoisen metsän osalta ehtinyt kehittyä jääkauden jälkeen samalla tavalla kuin paljon vanhemmassa keskieurooppalaisessa metsässä. Tämän ymmärtäminen ei ole kaikille ihan itsestään selvää tai helppoa.
Keskeinen kysymys tulee olemaan, miten käytämme biomassaamme tulevaisuudessa. Siinä Suomi ja Ruotsi ovat – itse asiassa – paljon parempia kuin muut jäsenmaat. Tämän ymmärtäminen näyttää taas olevan komissiolle erityisen vaikeaa. Miksi?
Komission vuodatetut esitykset osoittavat, että kaikki tahot eivät ymmärrä metsätalouden prosesseja. Ongelmana on myös, että monessa jäsenmaassa biomassaa käytetään kohtalaisen primitiivisesti. Puu poltetaan puuna eikä monimutkaisen sellunkeittoprosessin jälkeen.
Tutkimustulokset osoittavat, että biomassan käyttö on kasvanut EU:ssa voimakkaasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Tämä onkin ollut EU:n politiikan tarkoitus, mutta olemme nyt saavuttaneet tason, jossa primitiivisesti käytetty biomassa on tullut tiensä päähän.
Tähän ei kannata sekoittaa meidän saunoissa poltettavia klapeja. Ne ovat maailman mittakaavassa tietenkin lillukanvarsia.
Selvitykset osoittavat, että puunkäyttö muualla EU:ssa on aika huonolla tolalla. Siitä ei tulisi vetää hullunkurista johtopäätöstä, että Suomi, Ruotsi ja Itävalta sitten maksavat laskut.
