Vuosituhannen vaihteen 1999-2000 jälkeen merimetsokanta (Phalacrocorax sinensis) on kasvanut merkittävästi Euroopassa. Suomessa merimetsojen määrä on noussut nollasta 24 000:een pariskuntaan vuosien 1980 ja 2015 välisenä aikana. Kehitys aiheuttaa vakavia ekologisia, yhteiskunnallisia ja taloudellisia haittoja alueellisesti ja paikallisesti metsiin, vesiin ja jo pahoin kärsineeseen kalastuselinkeinoon.
Alankomaat ja Tanska olivat suojelleet merimetson alalajeineen jo ennen kuin EU suojeli ne direktiivillä 2009/147/EY 30. marraskuuta 2009 (lintudirektiivi). Sinensis-merimetson suojelussa ei ole otettu huomioon biodiversiteettiä eikä muita lajeja, jotka elävät samassa ekologisessa lokerossa.
Komissio on antanut suuntaviivat lintudirektiivin artikla 9:n poikkeuksista. Siitä huolimatta jäsenmaat ovat päätyneet erilaisiin tulkintoihin, mikä on aiheuttanut oikeudellista epäselvyyttä ja epäjohdonmukaisuutta. Parlamentin päätöslauselma (4.12.2008) edellyttää EU:n yhteisiä ohjeita, joilla vähennettäisiin merimetsojen yhä suurempaa vaikutusta kalakantoihin, kalastukseen ja vesien käyttöön. Suomessa odotamme yhä ratkaisua, joka tyydyttäisi kaikkia asianomaisia. Suomi tulkitsee EU-maista tiukimmin lintudirektiiviä, mikä on tässä yhteydessä merkille pantavaa.
Vastauksessaan kirjalliseen kysymykseeni jos eivät merimetsot pitäisi poistaa lintudirektiivin liitteestä II (vastaus E-011387/2015) komissaari Karmenu Vella toteaa,.
”Koska jäsenvaltiot jo voivat käyttää poikkeusmahdollisuuksia merimetsojen ja kalastuksen välisten ongelmien käsittelemiseksi, ei ole mitään syytä sisällyttää merimetsoja lintudirektiivin II-liitteeseen. … Merimetsojen ja kalastuksen väliset konfliktit selvitellään parhaiten tekemällä poikkeuksia direktiiviin. Komissio rohkaisee jäsenvaltioita käyttämään tätä direktiivin sallimaa mahdollisuutta joustoon.”
Merimetsokysymystä on pohdittu lukuisissa työryhmissä sekä kansallisesti että alueellisesti vuodesta 2010 lähtien. Sekä Suomessa että muualla Pohjolassa on laadittu lukuisia tutkimusraportteja viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Mutta yhä ongelma on ratkaisematta. Samaan aikaan merimetsot ovat levinneet laajemmalle – ainakin vielä – runsaan ravinnon myötä. Viranomaisten vanhentunut merimetsoja koskeva ohjeistus ja romantisoitu kuva tulokaslajista ovat nopeuttaneet tuota kehitystä. Monet tutkimustulokset ovat keskenään ristiriitaisia sen suhteen, mitä kaloja, kuinka suuria kaloja ja kuinka paljon kalaa merimetso syö ja tuhoaa. On valitettavaa, että viranomaiset suosivat tiettyjen tutkijoiden tuloksia. Eikö viranomaisten vastuulla ole olla puolueettomia kysymyksissä, joissa tutkimustulokset eroavat?
LAINSÄÄDÄNTÖ JA HALLINTOMENETTELY
Suomen kansalliset ohjeet ovat jo 12 vuotta vanhat. Niiden laatimisen aikaan oli kolmisen tuhatta pesivää merimetsoparia. Nyt luku on yli 25 000. Melko paljon on Suomen saaristossa tapahtunut tuona aikana: kotkien ja hylkeiden määrät ovat kasvaneet ja merimetsojen määrä noussut nollasta yli 136 000 yksilöön (2016).
Ympäristöministeriön ohjeet vuodelta 2010 perustuvat pitkälti ammattikalastajien verkkokalastukseen ja jättävät vapaa-ajan toiminnot ulkopuolelle. Nykyinen luonnonsuojelulain pykälä 38 sanoo, että merimetso on rauhoitettu ympärivuotisesti. Rauhoitusmääräyksistä voidaan poiketa kuten luonnonsuojelulain pykälässä 49 luvataan eli poikkeusluvalla.
Luonnonsuojelulain pykälä 38 ja vanhentuneet ohjeet aiheuttavat ongelmia ELY-keskuksille, kun ne soveltavat pykälän 49 poikkeuksia ja uutta direktiiviä (17.5.2016 YM6/57137/2016). Asiakirjan ensimmäisellä sivulla sanotaan erittäin selvästi, että ”runsas merimetsokanta on aiheuttanut ristiriitoja kalastuksen, vesien ja rantojen käytön kesken, ja lajin aiheuttamat ongelmat voivat olla huomattavia paikallisella tasolla”.
Lisäksi ympäristöministeriön säädöksessä sanotaan, että huomioon voidaan ottaa tutkimustieto merimetsojen ravintokäyttäytymisestä sekä muiden Itämeren maiden kokemuksista ja käytänteistä. Ja että se on välttämätöntä alueilla, jotka ovat ongelma-alueita sekä kalastus- ja kutualueita ja jotka alueelliset yhteistoimintaryhmät ovat määritelleet tai jotka pitäisi määritellä.
Korkeimman oikeuden päätös vaadittavasta vahvasta näytöstä tekee käytännöllisesti katsoen mahdottomaksi päästä kysymyksessä eteenpäin, koska ELY-keskuksissa tehtävät päätökset johtavat valituksiin, joita mitkä tahansa suomalaiset lintuyhdistykset voivat tehdä. Näin siksi, ettei lainsäädäntö edellytä alueellista yhdenmukaisuutta tai asianomaisuutta. Korkeimman oikeuden tulisi luopua tulkinnastaan vahvan näytön vaatimuksesta, jotta sen ja ympäristöministeriön näkemykset olisivat sopusoinnussa.
Koska lääninhallitukset poistettiin ja valtion välitason hallintoa uudistettiin, niin ei ELY-keskusten päätöksiin kohdistu varsinaista laillisuusvalvontaa muutoin kuin asianomistajien mahdollisina valituksina hallinto-oikeuteen. Sieltä valitus menee edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jolla on yhä ennakkopäätös ”vaadittavasta vahvasta näytöstä”.
ALUEELLISET YHTEISTOIMINTARYHMÄT
Toukokuussa 2016 ELY-keskuksille lähetetyssä säädöksessä sanotaan, että alueellisten merimetson yhteistyöryhmien tulee ”etsiä aktiivisesti ongelmiin reagoivalla tavalla työskennellen alueelle sopivia, kaikkia tahoja tyydyttäviä ratkaisuja. Ryhmät voivat tarvittaessa laatia suunnitelmia tarvittavista konkreettisista toimenpiteistä ongelmien vähentämiseen ja ennaltaehkäisyyn”.
Aiemmin ELY-keskuksille lähetetyssä säädöksessä (YM 1/571/2010) kehotettiin päivittämään ongelma-alueet. Pohjanmaan alueellinen yhteistoimintaryhmä on tehnyt niin, mutta onko niin toimittu kaikkialla? Tämä seikka otetaan esille DG ENVI -asiakirjassa ”Applying derogations under Article 9 of the Birds Directive” (2009/147/EC). Kohdassa 3.2.1 todetaan lyhyesti, että ”huomioon on otettava ei vain ammattikalastus vaan kaikki, mikä liittyy kalastukseen, kun kalastuksen kannalta ongelmallisia alueita kartoitetaan”. Siten kalanistutus, kalojen kutupaikat, kotitarve- ja virkistyskalastus sekä sosioekonomiset vaikutukset ja turismi on otettava huomioon. Kuinka tämä on onnistunut? Sallittakoon esimerkki: Vaasan kaupungilla on yhdessä Mustasaaren kunnan kanssa laajat suunnitelmat kiinnittää huomiota Merenkurkun maailmanlaajuisesti tunnustettuihin luontoarvoihin ja houkutella matkailijoita kotimaasta ja ulkomailta. Yrittäjät ovat lähtökuopissa tarjoamaan matkailijoille mahdollisuuksia vapaa-ajan kalastukseen verkolla tai virvelillä. Jos merimetsoja on Merenkurkussa kaikkialla, niin näiden yrittäjien tulot jäävät hyvin vaatimattomiksi ja suurenmoinen työ matkailun edistämiseksi menee hukkaan.
AMMATTIKALASTUS
Kaikki me haluamme kotimaista kalaa ruokapöytäämme. Ammattikalastuksella on nykyisin paljon haasteita, ja erityisen hälyttävää on se, että monet kalastajat harkitsevat lopettamista. Väitöskirjaa Åbo Akademihin tekevän Kenneth Nordbergin syyskuussa 2015 haastattelemista 242 henkilöstä 36% sanoi harkitsevansa lopettamista siksi, että merimetsot ja hylkeet tekevät kalastamisesta hankalaa. Haastatelluista 85% kertoi merimetsoja olevan heidän kalastusalueellaan ja n. 90% sanoi merimetsojen vaikuttavan kalastukseensa.
MERIMETSO KALASTELEMASSA
Sinensis pyydystää mielellään kilonkin painoisia arvokaloja, ja siksi sitä on Kiinassa käytetty ammattikalastukseen vuosituhansien ajan. Pesimisaikana se syö kuitenkin mieluiten pieniä kaloja, niin kutsuttua roskakalaa, sillä se ei muserra kalaa poikasilleen vaan niiden täytyy pystyä nielaisemaan kalat kokonaisina. Tutkimukset pesimäpaikkojen oksennuspalloista antavat siten aivan väärän kuvan merimetsojen pyytämien kalojen koosta. Kiinalainen merimetso syö noin 400 grammaa kalaa – sekä arvokaloja että roskakalaa – vuorokaudessa.
VAPAA-AJAN ASUTUS
Kun Sinensis asustaa lähellä vapaa-ajan asutusta, ovat haitat näkyviä: jätökset muuttavat saaret ja luodot valkoisiksi, veden laatu heikkenee ja oksennuspallojen ja ulosteiden haju on kuvottava. Merimetsojen vaikutusta veden- ja ilmanlaatuun vähättelevien tutkijoiden ja ympäristöväen pitäisi perehtyä niihin tuloksiin, joita on saatu mm. Vaasasta. Uimaveden laatuluokka on laskenut yhdellä luokalla kaupungin Onkikarin lähellä olevilla rannoilla, ja niillä valitetaan pahaa hajua, luodot kun sijaitsevat vain 400 metrin päässä eräältä uimarannalta.
PHALOCROCORAX CARBO (MERIMETSO) VAI PHALOCROCORAX SINENSIS?
Edelleenkin vallitsee epätietoisuus siitä, mikä alalaji on vaeltanut saaristoomme vuodesta 1996 lähtien. Eikö meidän pitäisi voida kutsua Sinensis-lajia vierasalalajiksi, jota Suomessa ei ennen vuotta 1996 esiintynyt lainkaan?
Hämmennystä ylläpitävät tehokkaasti valitettavasti sellaiset ympäristöjärjestöt kuin Birdlife, Luontoliitto ja lintuyhdistykset. Suomeksi on olemassa vain yksi sana merimetsolle, kun taas ruotsiksi tehdään ero alalajien storskarv ja mellanskarv välillä. Näistä jälkimmäinen on tuo Sinensis-alalaji.
Merimetsokeskustelu on vaarallisesti ideologisoitunut. Ympäristöjärjestöt aiheuttavat hämmennystä kotisivujensa teksteillä: Luonnonsuojeluliiton kotisivujen http://www.sll.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2005/merimetso mukaan olisi todisteita merimetson levinneisyydestä 1600-luvulta lähtien. Tässä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä kyse Carbo– eikä Sinensis-lajista.
Viittaus 1600-lukuun ontuu. Jos kyseessä olisi todella1600-luvun lähde, niin se voisi olla vain Olof Rudbeck nuoremman Lapin-matka (Iter Lapponicum) vuodelta 1695. Rudbeckin piirrosten joukossa on tosin Carbo-merimetso, mutta on erittäin epätodennäköistä, että kuvassa olisi alalaji Sinensis. Merimetso on todennäköisimmin harhautunut Lappiin Jäämereltä tai pitkin Norjan rannikkoa. Carl von Linné määritteli storskarven-merimetson tieteellisesti 1758 latinalaisella nimellä Pelacanus Carbo. Pelacanus muutettiin sittemmin Phalocrocorax-muotoon.
Toinen tapa esihistorian luomiseksi Carbo-merimetsolle meidän maassamme rakentuu vanhoilta – jopa esihistoriallisilta – paikoilta löytyneiden luujäännösten varaan. Kaivauksissa on löydetty merimetson jalkoja, mutta noissa kohdin myös lähdeviitteet ovat (tarkoituksella?) puutteelliset. Jalan koosta voisi tehdä johtopäätöksiä ja tuloksena on taas, että todennäköisemmin on kyse Carbo-alalajista.
Rudbeckin Iter Lapponicum -teoksen näköispainoksessa on julkaisijan mielenkiintoinen kommentti. Sen mukaan Carbo-merimetsoa ei ole esiintynyt Ruotsissa viime vuosisatoina. Siitä voi päätellä, ettei sitä ole ollut myöskään Suomessa. Kirjallisuudesta löydämme kuitenkin selvityksen merimetson pesimisestä Laatokalla. Korkeasaaren intendentin Rolf Palmgrenin mukaan lintu pesi siellä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tuo merimetso oli rakentanut pesänsä kalliolle, mikä on selvä merkki Carbo-lajista, ei Sinensis-lajista. Jälkimmäinen rakentaa pesänsä maalle tai lehtipuuhun. Jäämeren Carbo-laji sen sijaan rakentaa pesänsä kalliojyrkänteille, jollaiset puuttuvat lähes kokonaan Itämeren alueelta.
Lundin yliopiston professori Nilsson toteaa vuodelta 1832 peräisin olevassa Skandinavisk fauna -teoksessaan ja sen kolmannessa painoksessa vuodelta 1858 aivan oikein, ettei Carbo-laji ole koskaan pesinyt Itämeren alueella. Hän viittaa tietoihin, jotka oli saanut Keisarillisen Aleksanterin yliopiston (Helsingin yliopiston) konservaattorilta Magnus von Wrightiltä.
Ympäristöjärjestö Natur och Miljö jatkaa hämennystä puhumalla kotisivullaan http://naturochmiljo.fi/vad_vi_gor/vatten_och_fiske/ostersjon/havsnatur/skarv vain merimetsosta (storskarv), ilman mainintaa alalajista.
Birdlife sen sijaan kirjoittaa aivan oikein kotisivullaan, että Suomessa vuodesta 1996 lähtien tavattu merimetso on alalajia Sinensis http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/tulokaslajit:
”Toisinaan merimetso katsotaan myös tulokaslajiksi. Merimetso ei ole kuitenkaan lajina tulokaslintulaji, koska merimetso on vielä reilu 100 vuotta sitten kuulunut Suomen pesimälinnustoon. Aiemmin Suomessa pesineet merimetsot kuuluivat kuitenkin toiseen mereiseen alalajiin (carbo) kuin vuonna 1996 pesimään aloittaneet ja Euroopassa viime vuosikymmeninä runsastuneet merimetsot (sinensis)”.
Tämä ajatuskulku saa tukea myös kirjasesta, jonka nimi on Skarvarna i Kalmarsund (ISBN 91-88124-06-1). Siinä on uskottava kertomus, jonka mukaan ”lintujen ystävä” on ottanut mukaansa Sinensis-munia ja asettanut ne harmaahaikaran pesään. Sinensis-merimetsot saapuivat Kalmarinsalmeen noin 1990 ja ovat levinneet sieltä Suomeen. Samoin on käynyt Itämeren etelärannalla: Saksasta Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Viroon.
Vuonna 1915 painetussa Finsk Exkursionfauna -teoksessa vahvistetaan, että Carbo eli kansankielellä ”merimetsot” ovat olleet Suomessa vain käymäseltään eivätkä pesimässä. Samaa kerrotaan vuonna 1904 painetussa Skolzoologi-kirjassa.
Phalocrocorax carbo ei muodosta koskaan suuria parvia. Se kalastaa yksin tai korkeintaan muutaman yksilön ryppäänä. Carbo ei biologiansa ja harvalukuisuutensa takia ole koskaan ollut ongelma ammattikalastajille.
Sinensis ja Carbo ovat biologisesti aivan erilaisia. Sinensis pesii suurina yhdyskuntina ja elää mieluiten makean veden tai murtoveden äärellä. Se pesii ensi sijassa maassa matalilla luodoilla tai puissa, mitä Carbo-laji ei koskaan tee. Kun yhdyskunnan kalansaalis on vähentynyt, se muuttaa toiselle alueelle.
MERIMETSO NATURA 2000 -ALUEILLA
Natura 2000 -alueet määriteltiin ennen kuin Sinensis-laji alkoi pesiä Suomessa, joten merimetsojen häätämistoimet eivät voi heikentää Natura 2000 -arvoja. Päinvastoin: merimetsopopulaation rajoittaminen palauttaisi ennalleen niitä arvoja, joiden pohjalta Natura-2000 -alueet muodostettiin.
TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA
1.Vuoden 2005 kansallisten ohjeiden uudistaminen konkreettisine toimenpiteineen.
1.1.Tavoite
Uudistettavissa kansallisissa ohjeissa on pyrittävä kokonaisvaltaiseen päätöksentekoon, jossa otetaan huomioon koko rannikkoalue. On todettava, kuinka monta sinensis-merimetsoa voidaan sallia eri alueilla. Lyhyen ja pitkän aikavälin toimenpideohjelmassa pitää olla konkreettisia, sallittuja toimia kartoitetuille ongelma-alueille. SYKE on laatinut ongelma-alueista kartan, josta näkee, missä kohdin suuret merimetsoparvet ja ammattikalastajat ovat samoilla apajilla. Sitä tulisi tarkastella ja tarvittaessa päivittää. Sen voisivat tehdä alueelliset yhteistoimintaryhmät. Tuo työ on saamieni tietojen mukaan jo tehty Pohjanmaalla, mutta miten on asian laita muualla?
Yhteistoimintaryhmät voisivat myös laatia yhteenvedon suojelemisen arvoisista kalakannoista. Kuluneiden 20 vuoden aikana on keskitytty suojelemaan lajeja yksi kerrallaan -periaatteen mukaan. Ehkä olisi syytä alkaa kiinnittää huomiota ekologiseen kokonaisuuteen. Kalalajien arvoa pitää pystyä vertaamaan lintulajien/nisäkkäiden arvoon ekologisena kokonaisarviona.
– Olisi tärkeää kehittää työkaluja populaatioiden ja niiden vaikutuksen arvioimiseksi. Voitaisiin esimerkiksi valita neutraali koealue ja pisteyttää sitten muutokset luonnossa, sekä meressä että maalla. Referenssialueina voitaisiin käyttää sellaisia alueita, joilla merimetsoja ei ole, mutta jotka tyypiltään ovat samanlaisia kuin ”ongelma-alueet”. Alueelliset yhteistoimintaryhmät valitsisivat nuo ongelma-alueet. Täytyy kuitenkin muistaa, että tärkeitä kalastus- ja kutualueita menee päällekkäin. Tämän ajatuksen esitti Maria Ovegård äskettäin (2017) valmistuneessa väitöskirjassaan The interactions between Cormorants and Wild Fish Populations (Sveriges Lantbruksuniversitet). Ovegård kävi läpi 550 tutkimusta ja lähes 4 000 tieteellisten tutkimusten tiivistelmää ja teki aineistosta meta-analyysin. Merimetsot aiheuttavat haittaa eniten ahvenelle, kuhalle ja karpille, mutta tilanne vaihtelee alueittain.
– Suomi voisi ottaa mallia joko Tanskan (2016–2020) tai Ruotsin (2014) kansallisista ohjeista. Ruotsin ohjeissa todetaan, että merimetso aiheuttaa haittaa sekä ammattikalastajille että urheilukalastukselle ja vapaa-ajan kalastukselle ja että merimetso heikentää uima- ja juomaveden laatua. Noilla alueilla sallitaan suojelumetsästys sekä munien rikkominen ja voitelu melko laajalti.
– Valitusoikeus pitää poistaa päivänselvissä tapauksissa. Luonnonsuojelulain 9. kappaleen 61. pykälässä sanotaan: ”Muissa kuin korvausta sekä 31 §:n ja 48 §:n 2 momentissa tarkoitettua poikkeuslupaa koskevissa asioissa on valitusoikeus myös sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen.”
Emme saa merimetso-ongelmaa koskaan ratkaistuksi, jos jokaisesta ELY-päätöksestä voi valittaa ja viedä asia hallinto-oikeuteen. Valitussirkuksen aiheuttama työmäärä ja kustannukset ovat merkittävät. Lintuyhdistysten valituksia, joiden mukaan riittävää näyttöä vakavan haitan aiheuttamisesta kalastusvesille ei ole, ei enää pitäisi hyväksyä. Perusteluna tälle on Ympäristöministeriön ohjekirje YM/5713/2010 ja kohta 2.3, Lintudirektiivin 9. artiklan 1 a-c kohtien erityisperusteet, jossa todetaan: ”Koska vakavan vahingon arvioiminen ja osoittaminen yksittäistapauksissa on käytännössä usein varsin vaikeaa, on hakijoiden todistustaakan keventämiseksi lupaharkinnassa otettava huomioon myös yleistä tutkimustietoa merimetson ravintokäyttäytymisetä sekä muiden Itämeren maiden kokemukset ja käytännöt.” Käytännöksi voitaisiin ottaa ELY-keskuksen päätös VARELY/812/2017, jossa viitataan hallintomenettelylain 31. pykälän 2. momenttiin. Siinä sanotaan selvästi, että päätöstä noudatetaan mahdollisista valituksista huolimatta.
– Ympäristöministeriö voisi tehdä aloitteen ohjeiden laatimisesta koko Itämeren alueelle.
1.2. TOIMENPIDEDIREKTIIVI
1.2.1 Suojelumetsästys
Suojelumetsästys on välttämätöntä, jotta pystytään estämään uusien yhdyskuntien syntyminen erityisesti tärkeiden kutualueiden ja kalavesien lähelle. Suojelumetsästys pitäisi sallia useaksi vuodeksi kerrallaan varsinkin elinkeinonharjoittajille. Se voitaisiin sallia esimerkiksi kilometrin säteellä kalastusalueelta, pyydyksistä ja kalankasvattamosta (kalapopulaatioiden suojelu). Suojelumetsästys pitäisi sallia myös kalojen istutusalueilla. Jos merimetso leviäisi sisämaahan, niin luonnonvesien kalat voivat olla uhattuina, samoin kalankasvattamoiden poikaset. Merimetsolla on suljetuissa vesiympäristöissä vielä suuremmat ekologiset ja sosioekonomiset vaikutukset kuin meriympäristössä.
Tanskassa 200–300 yksilön parvet ovat aiheuttaneet vakavaa haittaa makean veden alueilla. Jepsen et al (2014): Betydning en af praedation på danske ferskvandsfisekbestande – en oversigt med fokus på skarv. Institut for Akvatiske Ressourcer, Danmarks Tekniske Universitet (ISBN: 978-87-7481-190-9). Kaikki pienet järvet jäätyivät vuonna 2013, ja merimetsot hakeutuivat jokien äärelle. Sinne ne hakeutuivat seuraavanakin vuonna. Tanska on uudistanut kansalliset ohjeensa vuosille 2016-2020. Tanskan ohjeet voisivat toimia mallina Suomen ohjeiden uudistamisessa nyt heti. Ohjeissa on todettava, kuinka suuria merimetsoparvia voidaan sallia ja kuinka etäällä vapaa-ajan asutuksesta. Mitä tapahtuu Saimaan-nieriälle, kun merimetsot löytävät tiensä sen alueelle? Vaara on jo olemassa, sanovat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkija Mari Pohja-Mykrä ja Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos (YLE 29.3.2017).
Ahvenanmaalainen suolelumetsästyksen tapa voitaisiin ottaa käyttöön myös muualla Suomessa. Merimetsoja voi Ahvenanmaalla ampua lähellä pyydyksiä. Etukäteen ilmoitetuille alueille voitaisiin myöntää poikkeuslupa, joka perustuisi yleiseen suojelumetsästykseen. Ahvenanmaan maakuntahallinto myöntää henkilökohtaisia lupia raportointivelvollisuuksineen. Suojelumetsästystä voi harjoittaa 20.5.–31.7. 300 metrin etäisyydellä rekisteröidyn ammattikalastajan pyydyksistä. Kysymystä haitasta kalastuselinkeinolle käsitellään yleisellä tasolla. Lupaa hakevan henkilön ei tarvitse selvittää haittaa yksittäisessä tapauksessa.
1.2.2. Munien öljyäminen ja puhkominen
Tanskalaiskäytännön ja ympäristöministeriön ohjeiden mukaan yhtään munaa ei saa jättää pesään. Miksi sitten Varsinais-Suomen ELY-keskus päätti Maalahden-Korsnäsin tapauksessa, että yksi muna voi jäädä pesään? Sehän on vastoin ministeriön ohjetta. Voiko ELY-keskus toimia noin itsevaltaisesti? Se on hyvän hallintotavan vastaista.
1.2.3. Puiden kaataminen, poistaminen ja pesien polttaminen
Pitää olla mahdollista kaataa puu ja poistaa niistä pesät samoin kuin maalta pesimäaikana 20.5.-20.8. On harkittava myös noiden puiden polttamista, jotta merimetsopariskunta ei palaisi samalle pesimispaikalle seuraavana vuonna.
Merimetsojen vähentäminen säikyttelemällä on täysin tehotonta. Silloin vain siirretään ongelma muualle. Vesien- ja maanomistajilla on oikeus häätää merimetsot pois ennen pesimäkauden päättymistä, mutta sitä ei pidetä tehokkaana.
1.2.4. Ei säikyttelyä, tehotonta
Merimetsojen vähentäminen säikyttämällä on aivan tehotonta. Silloin vain siirretään ongelma muualle. Vesien- ja maanomistajilla on oikeus häätää merimetsot pois ennen pesimäkauden päättymistä, mutta sitä ei pidetä tehokkaana eikä suositeltavana keinona. Tanskan uusissa ohjeissa pelottelukeinoa ei mainita lainkaan, koska kokemukset siitä ovat perin pohjin huonot.
TOIMENPIDEOHJELMA
Toimintasuunnitelman on oltava sopusoinnussa lyhyen ja pitkän aikavälin toimenpideohjelman kanssa. Siinä on otettava huomioon eri intressitahot: elinkeinoelämä, ympäristöarvot, sosioekonomiset seikat ja virkistys.
2.1. Akuutit toimenpiteet
Merimetsojen hävittäminen ampumalla kiinteiden pyydysten ja verkkoaltaiden ympärillä sallitaan 300 metrin säteellä pyydyksistä 1.8.-31.3. ja pyynnön siitä tekevät ne, joita asia koskee. Kalanistutuspaikkojen ympärillä vastaavanlaisen pyynnön voi esittää koskemaan kilometriä 14 vuorokaudeksi istutusajankohdasta lähtien.
2.1. Lyhyen aikavälin toimet (5 v)
- a) Alueelliset yhteistoimintaryhmät laativat yhteenvedon tärkeistä kutupaikoista ja poikasten kasvatusalueista, joille merimetsoyhdyskuntien ei sallita asettua, ja millä etäisyydellä merimetsoyhdyskuntia voidaan sietää.
- b) Yhteistoimintaryhmät sopivat, mitä toimia voidaan soveltaa rannikon eri alueilla merimetso-ongelman minimoimiseksi. Toimet voivat koskea mm. pesien ja yksilöiden lukumäärää sekä etäisyyttä rakennuksista. Koska käytännössä on vaikeata piirtää linjoja merelle, niin voitaisiin sopia, ettei merimetsoyhdyskuntia sallita kilometriä lähempänä olemassa olevaa kiinteistöä.
- c) Luottamuksen palauttamiseksi ”sinisestä taloudesta” elantonsa saavien ryhmien, saaristossa asuvien ja vapaa-aikaansa viettävien keskuuteen tekee jokainen yhteistyöryhmä suunnitelman työryhmän työn tulosten tiedottamisesta väestölle.
2.3. Pitkän aikavälin toimet (5–10 v)
- a) Yhteistoimintaryhmät keskustelevat ja tekevät ympäristöministeriölle ehdotuksen siitä, kuinka monta merimetsoa kullakin alueella sallitaan.
- b) Yhteistoimintaryhmät laativat yhteenvedon suojeltavista kalakannoista ja ryhtyvät keskustelemaan noiden kalakantojen suojelemisesta suhteessa merimetsojen suojelemiseen.
On olemassa hyviä esimerkkejä (Ahvenanmaa, Ruotsi, Tanska) siitä, kuinka merimetso-ongelma ratkaistaan. Lintudirektiivin soveltamisen Suomessa ei pidä poiketa muiden Itämeren alueen maiden soveltamiskäytännöistä. Ei ole mitään syytä, miksi Suomi tulkitsisi lintudirektiiviä tiukimmin.
EU:n lintudirektiivin 2009/147/EC mukaan on jäsenmaiden itsensä päätettävissä, kuinka merimetso-ongelma ratkaistaan. Kun aloitin europarlamentaarikkona vuonna 2012, sain kannatusta ajatukselle tehdä merimetsokysymyksessä jotakin. Monet reagoivat kehottamalla toimintaan EU:n sääntöjen muuttamiseksi. Nyt vuonna 2017 kaikki saariston asukkaat ja kalastajat tietävät, ettei ongelma ole EU:ssa. Valitettavasti oman maamme hallituksen tapa soveltaa lintudirektiiviä ja haluttomuus tehdä mitään tuloksia tuottavaa merimetsojen räjähdysmäisen kasvun taltuttamiseksi hyväksyttävälle tasolle. Emme voi NIMBY eli ”not in my back yard” (”ei minun takapihalleni”) -politiikalla kaataa ongelmaa kenenkään muun niskaan. Räikeä esimerkki sellaisesta on vuodelta 2016, kun Suomen suurin merimetsoyhdyskunta häädettiin poikkeusluvalla Satakunnan Sastamalasta: suurin osa noista linnuista meni pesimään Pohjanmaalle. Merimetsokanta kasvoi 182% 2 531 pesästä vuonna 2015 niin, että seuraavana vuonna pesiä oli 7 150. Pohjanmaan rannikolla arvioidaan nyt olevan noin 20 000 yksilöä.
Viitteet:
Keskustelut Elävä saaristo -yhdistyksen, Suomen ja Ahvenanmaan kalastajaliittojen, saariston asukkaiden, ammattikalastajien ja kuntapoliitikkojen kanssa. Vaasassa ja Turussa pidettyjen merimetso-seminaarien aineistoa, tutkimusraportteja sekä alla mainitut liitteet.