Miksi?<\/p>\n
Edellisell\u00e4 kerralla eli konventin aikaan (2002\u20132003) mopo karkasi. Konventtiin eli valmistelukuntaan tuli ihmisi\u00e4 mit\u00e4 erilaisemmilta tahoilta. Oli vanhoja keh\u00e4kettuja ja kiinnostuneita amat\u00f6\u00f6rej\u00e4. Pintapuolisesti kaikki n\u00e4ytti hyvin avoimelta ja demokraattiselta. Todellisuudessa paljon oli juntattu ja isot taustakoneistot jyll\u00e4siv\u00e4t.<\/p>\n
Loppujen lopuksi p\u00e4\u00e4t\u00f6kset tehtiin Giscard d\u2019Estaingin johtamassa puheenjohtajistossa, mist\u00e4 my\u00f6s syntyi pieni kriisinpoikanen.<\/p>\n
T\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 oli melkein itsest\u00e4\u00e4n selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 valmistautumista nyt pidett\u00e4v\u00e4\u00e4n Euroopan tulevaisuuden konferenssiin varjosti melkoinen ep\u00e4luulo. Tyyliin, mit\u00e4h\u00e4n t\u00e4st\u00e4 keitoksesta tulee.<\/p>\n
Konventti oli tavallaan eritt\u00e4in suurten kysymysten \u00e4\u00e4rell\u00e4. Alkuvaiheen kuudesta j\u00e4senmaasta yhteis\u00f6 oli kasvamassa melkein koko L\u00e4nsi-Eurooppaa kattavaksi j\u00e4rjest\u00f6ksi, joka lupaili vaikka mit\u00e4 loistavasta tulevaisuudestaan. Mit\u00e4 kaikkea meid\u00e4n pitik\u00e4\u00e4n olla? Johtava innovaatioiden tyyssija! Maailman napa!<\/p>\n
Ehk\u00e4 juuri n\u00e4m\u00e4 ylti\u00f6p\u00e4iset julistukset olivat ne, jotka vakavasti vahingoittivat j\u00e4rjestelm\u00e4n mainetta ja jotka siksi varjostavat melkein jokaista kokousta, jossa ylti\u00f6p\u00e4iset federalistit p\u00e4\u00e4sev\u00e4t julistamaan ilosanomaansa.<\/p>\n
Ei federalismissa tarvitse olla mit\u00e4\u00e4n pahaa tai huonoa. Pit\u00e4\u00e4 vain olla s\u00e4\u00e4nn\u00f6t, joiden puitteissa v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6mi\u00e4 yhteisi\u00e4 rakenteita luodaan. Niit\u00e4 tulee lis\u00e4\u00e4 sit\u00e4 my\u00f6ten, kun yhteis\u00f6 kehittyy. Mutta jos federalismista tulee ennen kaikkea ideologinen tavoite, joka on tukevasti irti todellisuudesta, syntyy enemm\u00e4n ongelmia kuin ratkaisuja.<\/p>\n
Juuri t\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 tulevaisuuskonferenssin valmisteluissa oli paljon pienempi\u00e4 ja v\u00e4h\u00e4n isompiakin vaikeuksia. Suuressa paikkojen jaossa eurovaalien j\u00e4lkeen puolueiden sopimukset eiv\u00e4t ihan pit\u00e4neet. Keskustaoikeistolaisen EPP:n k\u00e4rkiehdokas oli Manfred Weber, mutta sopimus ei pit\u00e4nyt. Siit\u00e4 syntyi EPP:ss\u00e4 v\u00e4h\u00e4n paineita maksaa potut pottuina. Toinen sopimuksen osa koski komission molempia ensimm\u00e4isi\u00e4 varapuheenjohtajia. Sopimukseen kuului my\u00f6s, ett\u00e4 parlamentin puhemiehen paikka menisi S&D-ryhm\u00e4n edustajalle toimikauden ensimm\u00e4isen puoliskon aikana. Asiat meniv\u00e4t t\u00e4ss\u00e4 kyll\u00e4 sopimuksen mukaan, mutta kolmannen sopijapuolen eli Renew Europe-ryhm\u00e4n \u201dpalkinto\u201d konferenssin puheenjohtajana t\u00f6rm\u00e4si ep\u00e4luuloihin.<\/p>\n
Guy Verhofstadt on mielenkiintoinen henkil\u00f6 ja hyv\u00e4 yst\u00e4v\u00e4. H\u00e4n on kuitenkin samalla eritt\u00e4in vannoutunut federalisti, jota ei pahemmin huoleta vanhan EEC-keskipisteen ulkopuolella olevien maiden tarpeet hallita viimevuosien hurlumhei-politiikkaansa EU-tasolla.<\/p>\n
Lopputulos voi olla nipullinen julkilausumia, jotka eiv\u00e4t sitten kuplan ulkopuolisessa todellisuudessa el\u00e4 konferenssin p\u00e4\u00e4t\u00f6ssanojen j\u00e4lkeen.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Miksi? Edellisell\u00e4 kerralla eli konventin aikaan (2002\u20132003) mopo karkasi. Konventtiin eli valmistelukuntaan tuli ihmisi\u00e4 mit\u00e4 erilaisemmilta tahoilta. Oli vanhoja keh\u00e4kettuja ja kiinnostuneita amat\u00f6\u00f6rej\u00e4. Pintapuolisesti kaikki n\u00e4ytti hyvin avoimelta ja demokraattiselta. Todellisuudessa paljon oli juntattu ja isot taustakoneistot jyll\u00e4siv\u00e4t. Loppujen lopuksi p\u00e4\u00e4t\u00f6kset tehtiin Giscard d\u2019Estaingin johtamassa puheenjohtajistossa, mist\u00e4 my\u00f6s syntyi pieni kriisinpoikanen. T\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 oli melkein […]<\/p>\n","protected":false},"author":7,"featured_media":28385,"comment_status":"open","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"_exactmetrics_skip_tracking":false,"footnotes":""},"categories":[203,15],"tags":[],"class_list":["post-28612","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-kolumni","category-uutiset"],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/28612","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/users\/7"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=28612"}],"version-history":[{"count":3,"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/28612\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":28615,"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/28612\/revisions\/28615"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/media\/28385"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=28612"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=28612"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/nilstorvalds.fi\/fi\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=28612"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}