Följande kolumn publicerades fredag 7 juni i tidningen KaupunkiSanomat.
Pietari ja Itämeri
Kävin viikonloppumatkalla Pietarissa ja huomasin, että olen menettämäisilläni tuntuman kaupunkiin, eikä muutos johdu pelkästään minusta. Jotain siellä tapahtuu. Aikaisemmin oli yksi ehdoton pääsääntö: jos astut ajotielle, olet vailla oikeuksia. Tänään pietarilaiset autoilijat antavat oikealle kääntyessään tietä suojatiellä kulkeville. Ihan helppoa se ei näytä olevan, kaasutus tämän vastahakoisesti omaksutun uuden tavan jälkeen paljastaa miten vaikeaa on hillitä tottumuksiaan. Muutos on kuitenkin suuri. Jo 30-luvulla Ilf ja Petrov kuvasivat Kultaisessa vasikassa (vai olisiko se sittenkin ollut Kahdessatoista tuolissa) miten autoilijat ovat muodostaneet salaliiton ja pakottavat jalankulkijat ylittämään kadun juuri risteyksessä, missä liikenne on vaarallisimmillaan.
Muitakin muutoksen merkkejä on ollut havaittavissa. Paras niistä on Vodokanal, Pietarin vesilaitos. Suurimman kunnian muutoksesta kantaa Feliks Vladimirovits Karmazinov.
– Pitää olla rohkea, hän sanoo ja pitää pienen tauon jotta kuuntelijan ajatukset jo lähtisivät liikkeelle ja väärään suuntaan. – Pitää olla rohkea ja uskaltaa tarttua ojennettuun, auttavaan käteen.
Feliks Vladimitovits ei ole mikään ihan tavallinen venäläinen johtaja. Ruokapöydässä hän nuuhkii vieraanvaraisena votkalasinsa sisältöä mutta ei juo. Hän ei siis tarvitse rohkaisuryyppyä.
Paljolti juuri tästä ystävällisestä – ei ylimielisestä – itseluottamuksesta johtuen hän uskalsi tarttua suomalaisten tarjoamaan tekniseen apuun ja tietotaitoon. Tänään 98 prosenttia Pietarin jätevedestä puhdistetaan tehokkaasti. Syksyllä vihitään käyttöön Nevan oikean rannan alla kulkeva valtava pääviemäri. Silloin puhdistetun veden määrä nousee taas.
Saavutus on Itämeren kannalta valtava – ja valtavan kallis. Kysymykseen onko tämä rentabelnyi, kannattavaa, Feliks Vladimirovits irvistelee ja hymyilee.
– Kannattavuus on siinä että meidän lapsemme ja lapsenlapsemme saavat nauttia puhtaasta vedestä.
Vodokanalin tarina on muussakin mielessä hieno ja opettavainen. Venäjällä ei aina ole riittänyt rohkeutta tarttua ulkomaiseen auttavaan käteen. Surullinen esimerkki siitä on toisesta puhdistuslaitoksesta – Kaliningradista. Vielä pari vuotta sitten oletettiin, että Kaliningradin puhdistuslaitoksen valmistuminen olisi viimeinen askel koko Itämeren jätevesikuormituksen kuntoon saattamisessa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Siellä nimittäin rohkeus petti. Alihankkijaurakat menivät, niin kuin niin usein Venäjällä, saman katon alla toimiville yrityksille. Krisha, katto, on venäläinen ilmaisu sille puolirikolliselle suojelujärjestelmälle joka helposti syntyy kehittymättömässä markkinataloudessa.
Taloustieteessä tämä ilmiö liittyy kahteen käsitteeseen: voitonhakuisuus (profit seeking) ja korkohakuisuus (rent seeking). Venäjällä korkohakuisuus on edelleen pääsääntönä. Osittain se johtuu öljytuloista. Tämän vuolaan rahavirran varrelle asettuu moni virkailija ja toimija. He eivät tuota mitään suurempaa hyötyä vaan elävät ottamalla osan rahavirrasta käyttöönsä hetkeksi.
Juuri siitä irtautuminen vaatii rohkeutta. Ja se parantaa Itämeren vettä.
Nils Torvalds