Olen jo useamman kerran joutunut käsittelemään metsäasioita Euroopan parlamentissa. Yleensä se on ollut haasteellista, joskus aika ärsyttävää, aina mielenkiintoista.
Juuri tällä hetkellä käsitellään lakiehdotusta, joka meidän käytävillä kulkee merkillisellä nimellä – LULUCF. Lyhenne tulee englanninkielisestä otsikosta, joka käännettynä kuuluu näin: Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous – suomeksi siis MAMAMUME.
Lähtökohta on tämä: maankäyttö aiheuttaa muutoksia maailman ja ilmakehän kyvyssä ottaa talteen hiilidioksidia. Tätähän meille yritettiin koulussa opettaa ja koska pidin biologiasta, niin kaava jäi mieleen: 6CO2 + 6H2O muuttuu auringon valovoimalla C6H12O6 + 6 O2.
Jos peltoa tai metsää raivataan, maailman kyky ottaa talteen hiilidioksidia muuttuu. Mutta ihan näin yksinkertaista MAMAMUME ei kuitenkaan ole. Metsän puiden ja pellon kasvien kasvaessa prosessiin sitoutuu hiilidioksidia – syntyy niin sanottu hiilinielu.
Vastaavasti puiden lahotessa tai niiden poltossa vapautuu hiilidioksidia. Tämän lisäksi on lukematon määrä muita asioita, jotka vaikuttavat. Maaperä koostuu erilaisista aineista jotka toimivat hiilidioksidin suhteen vähän eri lailla. Meilläpäin on aika turvevoittoinen maaperä, joka lisää laskelman vaikeuskertoimia – vähän niin kuin uimahypyissä sisäänpäin kerien.
Kyoton prosessin ja Pariisin ilmastokokouksen myötä olemme sitoutuneet vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Se voidaan toteuttaa monella eri tavalla ja me olemme Euroopassa valinneet mahdollisimman monimutkaisen ikään kuin saksalaista sananpartta noudattaen: Warum es einfach machen wenn mann es so schön kompliziert machen kann. Miksi tehdä asioita yksinkertaisesti, kun niitä voi niin valtavan kauniisti tehdä hyvin monimutkaisesti.
EU:lla on kolme erilaista menetelmää. Ensimmäinen on päästökauppa, joka ei oikein toimi kuin Strömsöössä, koska lähtökohtaolettamukset joskus 20 vuotta sitten eivät pitäneet paikkansa. Talouskriisit ja globalisaatio muuttivat tilannetta ja siksi olemme pelkästään minun parlamenttikauden aikana muuttaneet järjestelmää – muistaakseni – neljä kertaa. Ei tunnu erityisen hyvältä.
Toinen on niin sanottu taakanjako, joka edellyttää, että rikkaimmat maat ottavat suuremman osan kannettavakseen. Suomen pitää tässä laskussa vähentää hiilidioksidipäästöjä ei-päästökauppasektorilla 39 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Kova tavoite joka maksaa!
Kolmas on tämä MAMAMUME.
Tässä viidakossa minä nyt harhailen ja ainoa todellinen lohtu on, että minä pärjään metsässä kohtalaisen hyvin. Samaa ei juurikaan voi sanoa minun keskieurooppalaisista virkaveljistä ja siskoista. Ja jos kyse olisi ainoastaan minusta niin harhaileminen ei varmaankaan kiinnostaisi juurikaan ketään. Mutta kyse onkin metsäisen isänmaamme edusta.
Eli jos asia menee huonosti, syy on minun.
Täällä Nils Torvalds Brysselissä